lauantai 8. kesäkuuta 2013

Lupaamiani kuvia

Tässä ovat jo joulukuussa lupaamani kuvat. Vihreät lapaset on neulotut ja huovutetut.Olen kyseisistä lapasista todella ylpeä, sillä ne ovat ensimmäiset lapaset, jotka olen onnistuneesti saanut huovutettua. Aiemmat kokeilut ovatkin sitten olleet "kokeiluja". Ne eivät ole jostain syystä koskaan onnistuneet... Vasemmanpuoleisessa kuvassa lapaset ovat vasta menossa koneeseen. Vertailukohteeksi valitsin tulitikkuaskin. Keskimmäisessä kuvassa jo kuivuneet ja muotoillut lapaset. Oikealla täydellinen lapanen, vaikka itse sanonkin... :D  Käänsin lapaset nurinpäin, koska mielestäni nurja puoli näytti paremmalta kuin oikeaksi puoleksi tarkoitettu.

Seuraavaksi kuva villasukista, jotka tein ystävilleni lahjaksi. Vaaleansiniset sukat tuottivat hieman ongelmia, koska huomasin vasta siinä vaiheessa kerien olevan eriväriset, kun ensimmäinen sukka oli valmis ja toinenkin jo puolivälissä. Väriero oli kuitenkin niin pieni, etten enää halunnut uusia lankoja etsiä. Sinivihreät sukat valmistuivat ennätysajassa, sillä en koskaan ole saanut kuviollisia sukkia valmiiksi vain parissa päivässä. Molemmat mallit löytyivät Novitan lehdistä, en vain nyt enää muista mistä numeroista.

Lapaset valmistuivat myös ennätysnopeasti... Lankana käytin 7 veljestä Raita- ja Lintu-lankaa. Lapaset löysivät uudet omistajat ja käyttöönkin pääsivät heti aattoiltana :D



Jätän taas vihreän takin lepäilemään kesän ajaksi, sillä löysin hienoja malleja toteutettavaksi. Nyt virkkaan Afrikankukkia löytämistäni jämälangoista. Jos saisin niistä tehtyä jotain hienoa.







keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Vihdoinkin päivitystä...

Nyt on kulunut jo liian pitkä aika viime päivityksestä... No voin laittaa sen kahden muuton piikkiin :D  Sain kuitenkin sen verran aikaiseksi, että etsin arkistojen kätköistä kuvat, jotka lupasin jo ennen joulua. Nyt kuitenkin muistin, että muistitikkuni, jonka löysin eilen illalla, onkin miehen mukana töissä... Että näin.

Voin kuitenkin päivitellä muuten vaan.

Ikuisuusprojektiksi muuttunut vihreä kietaisutakki on taas kaivettu kaappien kätköistä. Nyt siitä puuttuu enää vain puoli hihaa ja sitten voisin aloittaa palojen yhdistämisen. No en nyt lupaa liikoja, mutta se saattaa olla ehkä ennen syksyä valmis. On nimittäin taipumusta löytää jokin aivan ihana malli ja/tai lanka ja aloittaa taas uusi tekele, joka jää kuitenkin lopulta pölyyntymään laatikoihin ja kaappeihin.

Toivottavasti saan muistitikun kotiin, jotta saan laitettua kuvatkin tänne. Laitan joko tänään tai huomenna.